Hienoo.. vapaapäivä! Tiistai ja keskiviikko sit taas painetaaan aamusta iltaan töitä.. Veroilmoituksetkin on jo tehty, joten loppu viikon voi ottaa rennommin.

Taas jäin ilman äitienpäiväkorttia koska rakas lapseni unohti sen isälleen.. Isompi ei vaivautunut edes tekemään.. Ihanaa olla äiti! Onneksi oli mahdollisuus sentään nukkua pitkään aamulla.. Siis oli mahdollisuus... Kaikki alkoi lauantai illasta kello 21..

Tarkoitus oli mennä Marjoa katsomaan Baariin ja jutella tunti pari ja mennä sitten nukkumaan. Lopputulos: su aamuna 10.45 toimitilaan pikaisesti pesemään edellisen päivän meikin pois sekä vaihtamaan vaatteet ennen äidille menoa (jonka luona piti olla 11.30). Nukuttu vähän ja huonosti. Seksiä ei saatu (luojan kiitos.. syy selviää..) mutta kuorsaava henkilö sekä oma selkäkipuni estivät nukkumisen..

Tarina menee siis näin.. La kello 21 Baariin, joka aukesi juuri silloin. Oven takana oli jo vakiporukkaa muutama ihminen ja eikun mukaan. Antin kanssa (yksi tästä vakiporukasta) ollaan tunnettu tammikuussa 20 vuotta ja viimeksi nähty viime kesänä. Juttua riitti ja nauraa räkätettiin porukalla. Antin muutama kaveri siinä jotain tylyä heitti ja me sitten pokkana heitettiin, että eikun tässä meidän kihlajaisia viettetään.. No kukaan ei uskonut ennen kuin parin tunnin päästä kun juttua oli jaksettu heittää ni alkoi jätkätkin jo uskoa..ilmeet huiput.. Lisäksi lähdettiin puolenyön aikaan nakkikioskille ja Antti lähti mukaan. Tässä kohdin poikien suut loksahtivat auki..MItä vittua.. ne oli oikeesti tosissaan...Piti mennä niille pelaamaan Guitar Heroa. Ja mentiinkin, mutta herra sammui sohvalle juuri kun pelin sai päälle.. No, en viitsinyt lähteä enää nukkumaan omalle sohvalle vaan jäin yöksi. Tiesin, että ei tarvi pelätä lähentelyä tai muuta vaikka herra onkin nyt 20 vuotta vongannut... No kuorsaus oli valtaisaa ja sitten kun herra kömpi sänkyyn viereen niin meteli oli vielä kovempi.. Mutta tosiaan ei mitään lähentely-yrityksiä. Vielä niitä herrasmiehiä on!

Muutaman nukutun tunnin jälkeen sitten viettämään äitienpäivää.. Vähän kyllä laittoi mietityttämään koska Antin äiti on tällä hetkellä saattohoitokodissa elelemässä viimeisiä päiviään. Syöpä todettu vuosi sitten liian myöhään ja tässä sitä ollaan. Kaksi vuotta sitten hänen isänsä kuoli. Vuosien varrella Antti on vuodattanut kaikkea ja lauantainakin puhui paljon äidistään. Koville varmasti ottaa koska he ovat olleet hyvin läheiset aina.

Että pitäisi nauttia jokaisesta hetkestä kun ei tosiaan tiedä koska on viimeinen. Ja olla tukena ja paikalla silloin kun tarvitaan. Joskus (aina) tuntuu, että aika ei riitä tarpeeksi tapaamaan ystäviään, mutta pitäisi vaan saada sitä aikataulua vähän toisenmalliseski.. Ja kun tämä järjetön väsymys loppuisi niin sitten on voimia taas. Mutta kohta pääsee huippuporukan kanssa Tallinnaan! Ihanaa!!10 yötä vielä!